Etusivu‎ > ‎

Simo Syrjävaara Futsal Cup

posted Apr 6, 2013, 4:25 AM by FC Kissat

Pe

Kolmen ottelun turnausilta Barona areenan kupeessa Espoossa lähti käyntiin Pink Ladiesien nujertamisella. Viimeisestä pelistä olikin jo vierähtänyt aikaa eivätkä kuviot menneet yksiin ihan alusta asti. Muutamia harhasyöttöjä ja ”koko joukkue yhdessä pallossa” tilanteita nähtiin. Nämä ongelmat hävisivät kuitenkin välittömästi illan tutkaparin ensimmäisen maalin jälkeen. Anskun syötöstä Jonna viritti illan tarkimman vedon yläpörsään lähes nollakulmasta. Lukuisista tilanteista huolimatta osuma jäi pelin ainoaksi: FC Kissat – Pink Ladies 1-0. Voiton huumassa seuraavaan peliin saatiin rennompaa otetta ja rakentavaa peliä. Satu rauhoitti alhaalla hyvin ja jakeli syöttöjä hyökkäyspäätyyn. Pelissä nähtiin illan toinen ja sittemmin viimeiseksi jäänyt osuma kenenkäs muun kuin jo mainitun tutkaparin toimesta. Anskun kiihdytys läpi kahden FC Kontun pelaajan ja ykkösluokan tarjoilu juuri oikeassa paikassa takatolpalla olleelle Jonnalle alusti maalia, jota Coach ylisti: ”Tämä oli suoraan oppikirjasta!”. Maali laittoi vastustajatkin siihen epätoivoon, että tilanteita nähtiinkin loppupelin ajan vain heidän päädyssä: FC Kontu – FC Kissat 0-1. Illan viimeinen ottelu tutisutti Kissojen rivejä etukäteen. Vastustajan pelaamista oli keretty  tarkkailemaan etukäteen ja pahalta näytti. Tässä kohtaa kuitenkin kunniamaininta joka pelaajalle. Peliin ei lähdetty altavastaavan asenteella vaan lähdettiin haastamaan. Jokainen tilanne pelattiin loppuun ja pyrittiin laukomaan paljon. Valitettavasti yhtään palloa ei saatu Avauspotkun molarin taakse, mutta hiki sille saatiin paremmin kuin omalle maalivahdille, jonka ei tarvinnut ottelussa muutamaa safea enempää itseään vaivata. Tiukka peli: FC Kissat – Avauspotku 0-0. Päivän päätteeksi Kissat lohkokakkosena 7 pisteellä.

La

Lohkosta vain kaksi parasta eteni jatkosarjoihin ja Kissojen tilanne lohkokakkosena ei ollut varma. Pelättiin Avauspotkun takaatuloa ja jäämistä heidän jälkeen. Aamupäivän ensimmäinen peli pelattiin lohkoykköstä EPS:sää vastaan. Taitava joukkue oli vähän uneliaalla tuulella ja olisi ollut paikka iskeä kuitenkaan lukuisista yrityksistä ja oman pelin ongelmista johtuen tulosta ei saatu. 2 minuuttia ennen pelin loppua pääsi EPS tekemään pelin voittomaalin. Tiukalle se meni, vaikka myönnettäköön että vastassa oli kuin olikin todella taitava joukkue: EPS – FC Kissat 1-0. Häviöstä huolimatta oli vielä mahdollisuuksia lohkokakkosena pysymiseen. Muiden otteluiden tulosten jälkeen uhkana ei ollutkaan enää Avauspotku vaan yhdellä pisteellä edelle kirinyt Pink Ladies. Viimeisessä ottelussa oltiin siis pakkovoiton edessä. Potkua ei enää kuitenkaan riittänyt, väsyneet jalat painoivat liiaksi ja vastustajan fiksu palloa liikuttava pelitapa oli liikaa. Hienoista syöttelykuvioista ja vielä hienommista tarkoista viimeistelyistä sai FC PinUppi iskettyä kaksi häkkiä.  Loppukirissä FC Kissat saivat vasta kaivattua potkua, mutta aika tuli vastaan.  Ilonan kavennusmaali molaria nöyryyttäen suoraan längeistä ei riittänyt viemään Kissoja otteluvoittoon ja jatkopeleihin. Kuitenkin kaikin puolin hyvä turnaus eikä lohkokolmonen ole huono saavutus! Hyvällä porukalla on aina mukava pelata hyvää jalkapalloa/futsalia! 

-Captain-

Comments